perjantai 15. elokuuta 2014

PYHÄ tunturimaraton 9.8.2014

Syötteen jälkeen on ollut kova reeniviikko ja ajattelin lähteä juoksemaan Pyhälle kisaa kovana treeninä, missä järjestettiin tuntuimaraton ensimmäistä kertaa. Aluksi oli suunnitelmissa juosta 10 km, mutta kisapaikalla vaihdoin tunturipuolikkaaseen.. Järkevämpää olisi ollut tulevan treeniviikon kannalta juosta vain se kymppi, mutta järjellä ei ole aina sijaa näissä päätöksissä. Terwamaratonin jälkeen olen juossut vain peruuskestävyystasolla hyvin keveitä aamulenkkejä 3-4 kpl viikossa, joten puolimaratonin vertainen kova rynkytys vaativassa maastossa varmasti siis kostautuu seuraavalla viikolla.

Naisten tunturipuolikkaalle oli ilmoittautunut 99 juoksijaa. Reitin pituudeksi oli  21, 5 km ja korkeuseroa 700 metriä. Reitin lähtö ja maali oli Pyhä hotellin pihalla. Reitti itsessään kulki kansallispuiston tunturialueella, missä juostiin sorapohjaisia polkuja, pitkospuita, rappusia, pehmeitä latupohjia ja teknisiä polkuja tunturien rinteillä. Reitti oli kuitenkin varsin tekninen juurakkoineen ja kivikkoineen. Reitti sopi minulle hyvin profiililtaan ja teknisyydeltään. Minun juoksutyylini ei ole rullaavaa ja tällä reitillä rullaavia osuuksia ei onnekseni juuri ollut. Maastojuoksu ylipäätänsä vaatii erilaista voimantuottoa mitä sileällä juostessa tarvitaan. Oma tulostasoni on ihan eri luokkaa maastojuoksussa kuin sileällä, uskon, että tähän vaikuttaa juuri voimantuotto ja juoksutekniikka.

Paloauto lähetti meidät liikkeelle klo 09.30. Hyvistä lämmittelyistä huolimatta ensimmäiset kilometrit olivat hankalia. Tämän jälkeen juoksu alkoi tuntumaan rennommalta. Kärkinainen ja kärkikaksikkomiehet olivat pysyneet kokoajan näköetäisyydellä. Kuuden kilometrin kohdalla juoksin edellä menevän naisen kiinni ja hetki juostiin yhtä matkaa. Puolen välin kääntöpaikalta Reitti kulki hetken samaa uraa molempiin suuntiin ja totesin toisena juoksevan olevan vajaa pari minuuttia perässä. Kääntöpaikalta alkoi pitkä ja hyvin juostava ylämäki kohti Pyhätunturia, mikä tuntui raastavalta ja siltä ettei se lopu koskaan. Loppumatka jatkui pitkin Pyhätunturin rinnettä ja viimeinen nousu tapahtui Kultakeron päälle. Nousu oli noin kilometrin pitkä ja hetkittäin todella jyrkkä. Sinnikkyyttä ja itsensä piiskaamista tarvittiin toden teolla. Miten sitä onnistuukin aina unohtamaan kuinka pahalta matkanteko kisoissa väillä tuntuu? Toisaalta taas tätä tunnetta juuri haetaan. Loppuaika oli 02.02.53, jolla irtosi naisten sarjan voitto! Loppuaika olisi oikeuttanut miestenkin sarjassa neljänteen sijaan.

Juoksukisat pyöräilyn lomassa antavat mukavaa piristystä treeneihin. Seuraavan maastojuoksukisan juoksen Kolilla vaarojen maratonilla lokakuussa, mikä päättää tämän kesän kilapailukauden. Muutaman sileän kympin käyn tässä välissä myös juoksemassa.


Lähtösuora













Maalissa ollaan












Kotijoukot kannustamassa :)















- Meiju -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti