maanantai 4. elokuuta 2014

Uusi pyörä ja Syöte mtb

Tällä viikolla sain Lauttasaaren pyörän kautta uuden pyörän: FOCUS RAVEN 29R 2.0. Pyörä muuttui melkoisesti vanhasta kun rengaskoko kasvoi 26":sta 29":ksi ja täysjousto vaihtui jäykkäperään. Pyörä tuli keskiviikkona kotiin. Pikaisten säätöjen jälkeen pääsin torstaina ensilenkille. Perjantaina olikin lähtö kohti Syötettä, jossa lauantaina ajettiin Syöte mtb. Pikku riskillä päätin lähteä uudella pyörällä kisaan ajokertojen jäädessä vain yhteen :)

Lauantaina Syöte mtb 60 km




Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet töissä todella tiiviitä ja osaksi sen myötä yöunet jääneet kovin vähäisiksi. Perjantaina Syötteelle lähdettäessä olo tuntui todella väsyneeltä ja oli vaikea kuvitella ajavani seuraavana päivänä kilpaa. Lapset veimme torstaina vanhempieni luokse mökkeilemään, joten pääsimme lähtemään reissuun kahdestaan. Ajomatkalla Syötteelle torkuin lähes koko matkan tankkauksen ohessa, kisafiiliksestä ei ollut tietoakaan. Perille päästyämme kävimme vajaan tunnin verran ajamassa kisareittiä ja uuden pyörän viehätys alkoi jo hymyilyttämään, kohta huomasin odottavani jo huomista kisapäivää ja tuttu kisajännitys oli palannut :)

Kisa-aamuna heräsin 5.50 ja kuudelta olin jo juoksemassa aamulenkkiä rasva-aineenvaihdunnan herättämiseksi. Aamupalaksi söin kaurapuuroa, maustamatonta jogurttia ja kananmunan, juomaksi vettä. Tässä hotellissa ei ollut raejuustoa proteenilähteeksi tarjolla, mikä sai tutut "kisa-aamurituaalit" ravinnon osalta sekaisin :) Aamupalan lisäksi tankkasin high5 urheilujuomaa litran verran, high5 energiapatukan tuntia ennen lähtöä, 15 minuuttia ennen lähtöä otin yhden geelin ja vettä. Kisan ajalle juomarepussa oli 1,5 litraa high5 urheilujuomaa ja geelipullossa viisi geeliä, näillä eväillä mennään. 45 min ennen lähtöä lämmittelin juosten ja pyöräillen hyvää musiikkia kuunnellen. Kadoksissa ollut kisafiilis oli löytynyt. 

Lähtö tapahtui 9.00. Edelliseltä vuodelta tiesin mitä tuleman piti. Reittimuutosta oli alkupäähän tehty, yhden tunkkausnousun kiertämiseksi, mutta nousua ja laskua, juurakkoa ja kivikkoa oli taas luvassa, sen sijaan palauttavia tiepätkiä ei juurikaan. Reitti oli hieman yli 60 km, jossa kokonaisnousua 1200 m. Pelkästään loppunousua oli yli 200 m, joten hikinen kisaurakka oli tiedossa.

Lähdin heti alussa pitämään kovaa vauhtia. Pikku-Syötteen päällä totesin homman toimivan ja uusi pyörä tuntui todella kevyeltä ajaa. Pikkusyötteeltä laskettiin alas osittain pitkospuita pitkin ja mieleen tuli viime vuotinen voltti kyseisiltä pitkospuilta, mutta nyt selvitisin alas asti pystyssä. Reitti jatkui enemmän ja vähemmän teknisillä polkuosuuksilla, muutama lyhyt tieosuus oli reitin varrella, missä pystyi paremmin tankkaamaan ja ottamaan geeliä. Pitkospuita oli useassa eri kohdassa reitin varrella. Reitillä oli paljon mutkia mikä toi oman osansa reitin teknisyyteen. Reitin vaihtelevuus piettää ajajan mukavasti hereillä, jos reitti on fyysisesti raskas on se vielä raskaampi henkisesti. Ajoin lähes koko matkan yhtä matkaa yhden miehen kanssa vuorovedoin. Johdin naisten sarjaa alusta alkaen, koko aikana en saanut kertaakaan tarkkaa väliaikaa kisakumppaneihin, vaikka olisin sitä toivonutkin. 45 km kohdalta teknisyys poluilla vain lisääntyi. Vaativilla teknisillä pätkillä jokunen mies ohittikin minut, ei vain voinut mitään, kun ajotaidot ei vielä riitä ajamaan kovaa kun alusta vaikeutuu. Totesin onnekseni gepsistä loppunousun olevan lähellä ja pahimman olevan takana. Loppunousu nousikin hyvin ja pääsin muutaman miehen ohikin nousussa. Yhden kerran jouduin ajovirheen takia jalkautumaan ylämäessä olevan kivikon ylittämiseksi, muuten Iso-syötteen päälle kiipeäminen onnistui hyvin, 29 jatkoi kulkuaan aina vain huipulle saakka ja sieltä pieni mäki lasketeltiin maaliin ja loppuaika 3.33.18. Ehdin jo matkalla laskiessa loppuajan alle 3.30, mutta viimeisen 10 km kivikkopätkät olivat niin hitaat, että moinen aika jäi haaveeksi.


 
Meiju


2 kommenttia:

  1. Ihan loistavasti ajettu, onnea vielä kerran! Syötteen maastoissa jäykkäperä ei ole välttämättä optimaalisin, isopyöräinen täpäri tai välikoon malli varmaan toimisivat parhaiten viimeistä kolmannesta ajatellen. Mutta kovakuntoiset kuskit kuten sinä pääsette huimaa kyytiä jäykkäperälläkin! Itekin sain parhaan ajon vyölle ehkäpä koskaan, joten hyvä fiilis jäi senkin puolesta. Huippukuskit kun näyttävät esimerkkiä, josta on harrastajankin hyvä ammentaa omaan ajamiseen. Hyvää loppukesää ja syksyä!

    VastaaPoista
  2. Minä tunnustan olevani yksi niistä miehistä, jonka ohitit. :D

    VastaaPoista